Tammisunnuntaina 29.1.2017 pidettiin Varsinais-Suomen Maanpuolustusyhdistyksen lipunnaulaus- ja siunaustilaisuus Turun linnan kirkossa. Paikalla oli runsaasti yhdistyksen jäseniä sekä kutsuvieraita.


Alla Juha Pyykösen Maanpuolustuslehteen kirjoittama artikkeli Yhdistyksen Lipunnaulaustilaisuudesta.

Oma lippu olla pitää!


Varsinais-Suomen maanpuolustusyhdistyksen
virallinen lippu otettiin juhlallisesti käyttöön Turun linnassa
Tammisunnuntaina 29.1.2017. Linnan kirkon oivallinen akustiikka toi upeasti
esille isänmaallisten musiikkiesitysten vivahteet. Lippupuheessaan Juha Saura
avasi lipun lukuisia rooleja muun muassa ”isännän käyntikorttina” ja
”korkeimman uskollisuuden” kohteena. Ensimmäinen lipun naulaaja oli maaherra
Pirkko Työläjärvi, jonka johdolla järjestettiin aikanaan runsaat kolmekymmentä
alueellista kurssia. Naulaajien kunniakkaassa joukossa olivat muun muassa
sotaveteraani Gunnar Ketamo, lotta Katariina Piha, lipun suunnittelija
heraldikko Harri Rantanen, läntisen Suomen alueella toimivien
turvallisuusviranomaisten johtajat sekä yhdistyksen keskeisiä
yhteistyökumppaneita ja tukijoita. Naulaajien saatua työnsä valmiiksi,
kirkkoherra Pasi Salminen suoritti virallisen lipun käyttöönoton.


Kirkon jälkeen juhlaväki
siirtyi Turun linnan Kuninkaansaliin nauttimaan kuorolaulusta ja kahvista sekä
kuulemaan maakuntahallituksen puheenjohtaja Ilkka Kanervan tervehdyssanoja.
Hänen selkokieliset viestinsä Suomen valtiollisen itsenäisyyden ja kansalaisten
vapauden ensisijaisuudesta tärkeimpinä arvoinamme sopivat erinomaisesti
juhlatilaisuuden hartaaseen ja isänmaalliseen ilmapiiriin.



Teksti: Juha Pyykönen

Liitteissä kuvia

Lippu odottaa naulaajiaan, Hetki ennen tilaisuutta, Linnan kirkon alttari, Yhdistyksen Lippu Ja Suomen lippu, Puheenjohtajan aloitussanat, Ensimmäisen naulan löi Pirkko Työläjärvi, sotaveteraani Gunnar Ketamo, Lotta Katariina Piha, Lipun siunasi kirkkoherra Pasi Salminen (yhd.jäsen), Lausuja Marjatta Järvinen, Musiikkiesitys, Lippupuhe Juha Saura, Puheenjohtaja Tuija Sauran puhe, Kutsuvieraita,